Syyskuun alussa minulle tuli ikää jo 8 vuotta. Sen verran alkaa jo pääkin olla hatara, etten ole muistanut ja kerennyt käydä kirjoittelemassa kuulumisia. Harmaata tuntuu tulevan turkkiin vuosi vuodelta lisää, mutta muuten ikä on melkein vain numeroita. Toki iän mukana on tullut pieniä vaivoja, mutta ne ei juuri menoa haittaa. Lähinnä ongelmia on ollut viime vuosina tassujen anturoiden kanssa, jotka aika ajoin tahtovat aueta, mutta ne onneksi paranee äkkiä, kun saan tehostettuna silloin ravintolisää. Muutoin ole ollut terve.
Päivät minulla menee pitkälti saman kaavan mukaan kun muu lauma on töissä ja hoidossa. Nyt viime aikoina lauman lapsista vanhin on ollut pikku hetkiä minun kanssani kotosalla itsekseen, harjoitellakseen yksin oloa. Eihän täällä kukaan yksin ole, kun minä olen täällä. Välillä toki me käydään mummoloissa, joissa saan riekkua ulkona niin paljon kuin tahdon, kun kotona ulkoilu jää lähinnä ulkoiluihin sekä parvekkeella majailuun. Parvekkeella onkin hyvä makailla kesäisin, kun sieltä saa vahdittua oman lauman pihalle saakka. Mummolassa ollessa sitten rytyän joko yksikseni tai kavareiden kanssa pihalla, niin, ettei kotosalla reissujen jälkeen kuulemma uskoisi, että minua on olemassa, kun nukun.
Vanhemmiten olen kyllä äipän mielestä omaksunut muutamia pahoja tapojakin. Käyn joskun salaa syömässä ipanoiden eväät, joskin vasta sen jälkeen kun ipanat on itse syöneet, mutta luvatta kuitenkin. Ja aika usein olen kiivennyt nukkumaan iskän ja äipän sänkyyn. Tapa jäi äipän tultua yötöistä kiipesin äipän viereen kun äippä oli nukahtanut ja nyt tapa on lievinnyt. Väittävät, että vanha koira ei muka opi uusia temppuja. Oppii kyllä, mutta takaisin oppiminen pois pahoista tavoista on työläämpää. Kuka sitä saavutetuista eduista luopuisi.
maanantai 15. lokakuuta 2012
sunnuntai 12. elokuuta 2012
Kuulumisia
Aikaa on kulunut paljon kun viimeksi olen kuulumisiani kirjoitellut. Muutin tosiaan luuni tänne uuteen paikkaan, kun vanha paikka alkoi rämähdellä enemmän tai vähemmän kasaan, joten jospa täällä "seinät" kestäisi paremmin.
Mutta mitä minulle kuuluu? No kohta tulee jo 8 vuotta ikää mittariin. Arki sujuu entisin kuvioin, paimentaen laumaani. Laumaani kuuluu kaikkiaan viisi ihmistä, iskä ja äippä ja heidän kolme ihmispentua. Koirakavereista matkassa pyörivät edelleen Eetu ja Senni, joita usein näen mummolassa.
Noissa kolmessa ihmislapsessa paimentamista vasta riittääkin, varsinkin, kun vanhimmat ovat kasvaneet niistä jo niin, että viilettävät pihalla kavereineen. Alkuun se olikin kova pala minulle, kun en voinutkaan vahtia laumaani niin kuin tahdoin. Piti tyytyä vain vahtimaan lasten touhuja parvekkeelta. Parveke on toisaalta hyvän vahtipaikan lisäksi hyvä paikka olla rauhassa, kun lapset oikein villiintyy tai nuorin noista ihmispennuista alkaa liiaksi asti minun kanssa leikkimään, jos leikit ei satu huvittamaan. Niin ja monesti minä olen parvekkeella lasten kavereiden ollessa meillä leikkimässä olen parvekkeella ja talvisin makkarissa evakossa, kun osa lapsista pelkää minua. Ja toisaalta minäkin saan olla imurilta rauhassa, kun on siivouspäivä.
Päivät kuluu omaan verkkaiseen tahtiin ja iän kartuttua, olen jo pikku hiljaa rauhoittunut, enkä jaksa enää leikkiä niin paljoa kuin ennen. Toki minä edelleen leikkiin innostun ja leikin mielelläni ihmispentujen kanssa tai koirakavereiden kanssa. Kuulemma eläin kavereihin on tullut kissakin, Sennin laumaan on kuulemma tullut Tuttu niminen kissa. Tuttua en ole vielä livenä nähnyt. Kotosalla ollessa päivät on omia verkkaisiaan. Yleensä päivä menee maatessa ja illasta muiden kotiutuessa aktivoiduin touhuamaan lasten kanssa. Tosin joskus vaihtelua arkeen tuo äipän yövuorot, jolloin aamusta iskä ei normaaliin tapaan käytä minua ulkona, vaan vasta äippä, kunhan tulee töistä. Ulkoilun jälkeen odottaakin päivän paras hetki, kun pääsen äipän viereen nukkumaan.
Tahtia hidastaa joskus jo iänmukanaan tuomat vaivat. Runsaan liikunnan jälkeen takatassuni tahtovat kangistua ja kävely on kanekaa mutta vaiva onneksi helpottaa levolla. Sen verran pennun hupakko olen, että innostuessani unohdan kaiken muun ja juoksen tassuni maitohapoille. Tosin on miulla ollut tassujen kanssa viimeisen vuoden aikaan muitakin ongelmia, kun aika ajoin tassuni anturat kuivuvat liiaksi ja halkeilevat, jolloin on hankala kävellä. Onneksi lisäravinnetabletit pitää anturat kunnossa, joten vähin vaivoin olen päässyt. Pakkini tosin on välillä sekoillut omiaan varsinkin viime talvena, mutta nyt kun iska ja äippä on hieman varoneet enemmän kypsentämätöntä lihaa ruokavaliossani, ei mitään ongelmaa ole ollut. Tiedä sitten oliko kyse sitten talvella ripaskat mahataudista vai muusta.
Mutta kaikkiaan siis viettelen vanhan rouvan, kun iska ja äippä minua kutsuu, leppoisia päiviä.
Donna
Mutta mitä minulle kuuluu? No kohta tulee jo 8 vuotta ikää mittariin. Arki sujuu entisin kuvioin, paimentaen laumaani. Laumaani kuuluu kaikkiaan viisi ihmistä, iskä ja äippä ja heidän kolme ihmispentua. Koirakavereista matkassa pyörivät edelleen Eetu ja Senni, joita usein näen mummolassa.
Noissa kolmessa ihmislapsessa paimentamista vasta riittääkin, varsinkin, kun vanhimmat ovat kasvaneet niistä jo niin, että viilettävät pihalla kavereineen. Alkuun se olikin kova pala minulle, kun en voinutkaan vahtia laumaani niin kuin tahdoin. Piti tyytyä vain vahtimaan lasten touhuja parvekkeelta. Parveke on toisaalta hyvän vahtipaikan lisäksi hyvä paikka olla rauhassa, kun lapset oikein villiintyy tai nuorin noista ihmispennuista alkaa liiaksi asti minun kanssa leikkimään, jos leikit ei satu huvittamaan. Niin ja monesti minä olen parvekkeella lasten kavereiden ollessa meillä leikkimässä olen parvekkeella ja talvisin makkarissa evakossa, kun osa lapsista pelkää minua. Ja toisaalta minäkin saan olla imurilta rauhassa, kun on siivouspäivä.
Päivät kuluu omaan verkkaiseen tahtiin ja iän kartuttua, olen jo pikku hiljaa rauhoittunut, enkä jaksa enää leikkiä niin paljoa kuin ennen. Toki minä edelleen leikkiin innostun ja leikin mielelläni ihmispentujen kanssa tai koirakavereiden kanssa. Kuulemma eläin kavereihin on tullut kissakin, Sennin laumaan on kuulemma tullut Tuttu niminen kissa. Tuttua en ole vielä livenä nähnyt. Kotosalla ollessa päivät on omia verkkaisiaan. Yleensä päivä menee maatessa ja illasta muiden kotiutuessa aktivoiduin touhuamaan lasten kanssa. Tosin joskus vaihtelua arkeen tuo äipän yövuorot, jolloin aamusta iskä ei normaaliin tapaan käytä minua ulkona, vaan vasta äippä, kunhan tulee töistä. Ulkoilun jälkeen odottaakin päivän paras hetki, kun pääsen äipän viereen nukkumaan.
Tahtia hidastaa joskus jo iänmukanaan tuomat vaivat. Runsaan liikunnan jälkeen takatassuni tahtovat kangistua ja kävely on kanekaa mutta vaiva onneksi helpottaa levolla. Sen verran pennun hupakko olen, että innostuessani unohdan kaiken muun ja juoksen tassuni maitohapoille. Tosin on miulla ollut tassujen kanssa viimeisen vuoden aikaan muitakin ongelmia, kun aika ajoin tassuni anturat kuivuvat liiaksi ja halkeilevat, jolloin on hankala kävellä. Onneksi lisäravinnetabletit pitää anturat kunnossa, joten vähin vaivoin olen päässyt. Pakkini tosin on välillä sekoillut omiaan varsinkin viime talvena, mutta nyt kun iska ja äippä on hieman varoneet enemmän kypsentämätöntä lihaa ruokavaliossani, ei mitään ongelmaa ole ollut. Tiedä sitten oliko kyse sitten talvella ripaskat mahataudista vai muusta.
Mutta kaikkiaan siis viettelen vanhan rouvan, kun iska ja äippä minua kutsuu, leppoisia päiviä.
Donna
tiistai 7. elokuuta 2012
Uusi paikka
Siirsin luuni tänne ja tassuttelen asiani tästä lähtien tänne. Pitkään olen ollut kirjoittelematta mitään, mutta lupaan kertoilla kuulumisiani lähiaikoina lisää. Hengissä kuitenkin olen.
Donna
Donna
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)