Kerrankin pääsin koneelle, että kerkeän tassuttelemaan kuulumiseni. Tässä on ollut viime kuukausi aika haipakkaa noilla lauman ihmisillä ja miksei myös minulla. Siihen vielä ihmislauman koneista paukahti toinen rikki, joten yhdelle koneelle on ollut jonoa, enkä ole sen vuoksi koneella ollut.
Joulu oli ja meni, kuten uusi vuosikin. Jouluaattoa vietin muun lauman tavoin kotona, mutta joulupäivänä jäin mummolareissulla maalle viikoksi joululomalle Eetun luo. Vietin viikon mummolassa ulkoille, minkä pakkasilta pystyttiin sekä herkutellen, laiskotellen, saunoen ja leikkien. Kerran kävin viikon aikaan pyörähtämässä kotona ja muutaman kerran muu lauma kävi maalla, mutta takaisin kaupunkiin en tullut ennen kuin vasta uuden vuoden jälkeen. Syy lomailuuni ei ollut sinällään mikään hermo- tai rentoutusloma, vaan lauman ihmisjäsenet kuulemma järjesteli muuttoa. Ihmettelinkin noiden ihmisten touhua lomani aikana, kun kovin kummasti ne toususi kotona pyörähtäessäni jotain ihmejuttuja koko ajan ja ukkikin hävisi mummolasta aina iltaisin jonnekin sekä ihmislauman lapsista osa oli monena päivänä maalla myös. Touhu oli sen verran oudon oloista, että itsekin oli ihan ihmeissäni. Ihmetystäni lisäsi vielä reilusti se, kun vihdoin pääsin takaisin kotiin lomalta, kun muut laumastani tulivat minua hakemaan ja sanoivat lähtiessämme, että mennään kotiin ja ajettiinkin aivan väärään paikkaan ja väärään pihaan.
Ensimmäisen illan minulla oli pää aivan sekaisin uudessa kodissani. Muut tosiaan väitti, että tultiin kotiin, mutta ei se minusta siltä vaikuttanut. Omia tavaroita kyllä löytyi ja lauma oli kasassa, mutta paikkassa oli erikoisia hajuja sekä muutenkin ylimääräistä roinaa siellä täällä. Se ilta menikin odotellessa, että milloin muu lauma kasaa luunsa ja lähdetään oikeasti kotiin. Mutta ei nuo näyttäneet nousevan ja lähtevän minnekkään, ennemminkin painuivat maaten, kun ilta oli jo pitkällä. Ei sitten auttanut kuin minunkin painua maate. Linnoittauduinkin sitten ihmislauman lapsista keskimmäisen sänkyyn, kun sain siihen luvan ja nukuin melkein koko yöni siellä, kun omaa paikkaa ei oikein vielä löytynyt. Myös seuraavan päivän makailin sängyssä, odotellen kotiin lähtöä ja toisaalta poissa jaloista, kun kaikki touhusi koko ajan jotain.
Pikku hiljaa kuitenkin oli vain todettava, ettei laumani taida kuitenkaan enää kotiin lähteä, kun entistä enemmän he näyttävät asettuvan aloilleen tähän uuteen paikkaan, joten kai tätä pitää kodiksi rueta sanomaan. Ja kyllä tämä paikka alkaa tuntua entistä enemmän kodilta, mitä enemmän täällä on touhuttu paikkoja kuntoon ja minullekin omat makuu paikat on jo löytynyt.
Tuon pesän muutto vimman tiimoilta täällä on käynyt viime aikoina vieraitakin reilusti, on käynyt tuttua ja vähemmän tuttua porukkaa. Muuton lisäksi vieraita on käynyt ihmislauman lasten tiimoilta, kaksi vanhempaa on viettäneet synttäreitä ja niiden tiimoilta minulla kuulemma viel ävahdittavaa jatkossakin riittää ja aivan tuorein lauman jäsen sai vasta nimensä, joten senkin vuoksi meillä on ollut vieraita käymässä. Siis ei ole seehverin päivät täällä pitkäksi käyneet ja illasta kun taloon on laskeutunut hiljaisuus on hyvä oikaista sohvalle ja uneksia. Kuulemma oikein joskus kuorsaan, jota en kyllä usko, kun en ole itse kuullut. Ja aamusta, jos äippä ei lasten kanssa heräile, niin ulkoilun ja iskän lähdettyä töihin hiippailen salaa äipän ja lauman pienimmän lapsen viereen nukkumaan ja suojelemaan heitä.
Onneksi täältä uudesta pesästä löytyi tällainen mukavan lämmin makuupaikka. Parannus edelliseen pesään nähden.
