Oma pipari

Nuuh! Täällä on paistettu herkkuja! Kuononi haistaa monta pellillistä pipareita tulleen uunista ulos. Iskä puhui että saisin jouluksi oikein oman piparin.

Jätskiä!

Äippä oli kauppareissulla ostanut paketin tuuteja kotiin. Paketista riitti jopa yksi minullekin, kun oikein heittäydyin söpöksi seehveriksi. Suklaat oli joku kuitenkin verottanut jäätlön päältä. Höh!

Hyvää oli, nam!

Kynsien leikkausta

Onko pakko jos ei halua antaa leikata kynsiä. Iskältä kun kysytään, niin on pakko. En saa kuulemma rapistella.

8 v

Syyskuun alussa minulle tuli ikää jo 8 vuotta. Sen verran alkaa jo pääkin olla hatara, etten ole muistanut ja kerennyt käydä kirjoittelemassa kuulumisia. Harmaata tuntuu tulevan turkkiin vuosi vuodelta lisää, mutta muuten ikä on melkein vain numeroita. Toki iän mukana on tullut pieniä vaivoja, mutta ne ei juuri menoa haittaa. Lähinnä ongelmia on ollut viime vuosina tassujen anturoiden kanssa, jotka aika ajoin tahtovat aueta, mutta ne onneksi paranee äkkiä, kun saan tehostettuna silloin ravintolisää. Muutoin ole ollut terve.

Päivät minulla menee pitkälti saman kaavan mukaan kun muu lauma on töissä ja hoidossa. Nyt viime aikoina lauman lapsista vanhin on ollut pikku hetkiä minun kanssani kotosalla itsekseen, harjoitellakseen yksin oloa. Eihän täällä kukaan yksin ole, kun minä olen täällä. Välillä toki me käydään mummoloissa, joissa saan riekkua ulkona niin paljon kuin tahdon, kun kotona ulkoilu jää lähinnä ulkoiluihin sekä parvekkeella majailuun. Parvekkeella onkin hyvä makailla kesäisin, kun sieltä saa vahdittua oman lauman pihalle saakka. Mummolassa ollessa sitten rytyän joko yksikseni tai kavareiden kanssa pihalla, niin, ettei kotosalla reissujen jälkeen kuulemma uskoisi, että minua on olemassa, kun nukun.

Vanhemmiten olen kyllä äipän mielestä omaksunut muutamia pahoja tapojakin. Käyn joskun salaa syömässä ipanoiden eväät, joskin vasta sen jälkeen kun ipanat on itse syöneet, mutta luvatta kuitenkin. Ja aika usein olen kiivennyt nukkumaan iskän ja äipän sänkyyn. Tapa jäi äipän tultua yötöistä kiipesin äipän viereen kun äippä oli nukahtanut ja nyt tapa on lievinnyt. Väittävät, että vanha koira ei muka opi uusia temppuja. Oppii kyllä, mutta takaisin oppiminen pois pahoista tavoista on työläämpää. Kuka sitä saavutetuista eduista luopuisi.

Kuulumisia

Aikaa on kulunut paljon kun viimeksi olen kuulumisiani kirjoitellut. Muutin tosiaan luuni tänne uuteen paikkaan, kun vanha paikka alkoi rämähdellä enemmän tai vähemmän kasaan, joten jospa täällä "seinät" kestäisi paremmin.

Mutta mitä minulle kuuluu? No kohta tulee jo 8 vuotta ikää mittariin. Arki sujuu entisin kuvioin, paimentaen laumaani. Laumaani kuuluu kaikkiaan viisi ihmistä, iskä ja äippä ja heidän kolme ihmispentua. Koirakavereista matkassa pyörivät edelleen Eetu ja Senni, joita usein näen mummolassa.

Noissa kolmessa ihmislapsessa paimentamista vasta riittääkin, varsinkin, kun vanhimmat ovat kasvaneet niistä jo niin, että viilettävät pihalla kavereineen. Alkuun se olikin kova pala minulle, kun en voinutkaan vahtia laumaani niin kuin tahdoin. Piti tyytyä vain vahtimaan lasten touhuja parvekkeelta. Parveke on toisaalta hyvän vahtipaikan lisäksi hyvä paikka olla rauhassa, kun  lapset oikein villiintyy tai nuorin noista ihmispennuista alkaa liiaksi asti minun kanssa leikkimään, jos leikit ei satu huvittamaan. Niin ja monesti minä olen parvekkeella lasten kavereiden ollessa meillä leikkimässä olen parvekkeella ja talvisin makkarissa evakossa, kun osa lapsista pelkää minua. Ja toisaalta minäkin saan olla imurilta rauhassa, kun on siivouspäivä.

Päivät kuluu omaan verkkaiseen tahtiin ja iän kartuttua, olen jo pikku hiljaa rauhoittunut, enkä jaksa enää leikkiä niin paljoa kuin ennen. Toki minä edelleen leikkiin innostun ja leikin mielelläni ihmispentujen kanssa tai koirakavereiden kanssa. Kuulemma eläin kavereihin on tullut kissakin, Sennin laumaan on kuulemma tullut Tuttu niminen kissa. Tuttua en ole vielä livenä nähnyt. Kotosalla ollessa päivät on omia verkkaisiaan. Yleensä päivä menee maatessa ja illasta muiden kotiutuessa aktivoiduin touhuamaan lasten kanssa. Tosin joskus vaihtelua arkeen tuo äipän yövuorot, jolloin aamusta iskä ei normaaliin tapaan käytä minua ulkona, vaan vasta äippä, kunhan tulee töistä. Ulkoilun jälkeen odottaakin päivän paras hetki, kun pääsen äipän viereen nukkumaan.

Tahtia hidastaa joskus jo iänmukanaan tuomat vaivat. Runsaan liikunnan jälkeen takatassuni tahtovat kangistua ja kävely on kanekaa mutta vaiva onneksi helpottaa levolla. Sen verran pennun hupakko olen, että innostuessani unohdan kaiken muun ja juoksen tassuni maitohapoille. Tosin on miulla ollut tassujen kanssa viimeisen vuoden aikaan muitakin ongelmia, kun aika ajoin tassuni anturat kuivuvat liiaksi ja halkeilevat, jolloin on hankala kävellä. Onneksi lisäravinnetabletit pitää anturat kunnossa, joten vähin vaivoin olen päässyt. Pakkini tosin on välillä sekoillut omiaan varsinkin viime talvena, mutta nyt kun iska ja äippä on hieman varoneet enemmän kypsentämätöntä lihaa ruokavaliossani, ei mitään ongelmaa ole ollut. Tiedä sitten oliko kyse sitten talvella ripaskat mahataudista vai muusta.

Mutta kaikkiaan siis viettelen vanhan rouvan, kun iska ja äippä minua kutsuu, leppoisia päiviä.

Donna

Uusi paikka

Siirsin luuni tänne ja tassuttelen asiani tästä lähtien tänne.  Pitkään olen ollut kirjoittelematta mitään, mutta lupaan kertoilla kuulumisiani lähiaikoina lisää. Hengissä kuitenkin olen.

Donna

Hyvää joulua!

On jo tovi mennyt aikaa, kun viimekksi olen täällä häntääni käynyt heilauttamassa. Tuppaa vain tuo aika kulumaan huomaamatta. Minulle kuuluu kaiken kaikkiaan ihan hyvää. Elelen seesteisiä päivä ei niin seesteisessä perheessä, kun tuota vilinää ja vilskettä tuntuu ympärillä riittävän, kun nuo kolme ihmislasta sitä aikaan kyllä saa. Hyvä, jos on hetki hiljaista aikaa yöllä, tai ei edes silloin ole hiljaista, joku kuitenkin kuorsaa. Todellakin noita ihmislapsia tässä onkin paimennettavana ollut jo reilun vuoden kolme, joista pienin on innostunut nyt tutkimaan anatomiaani, milloin on korvat maisteltavana tai milloin huulet rullalla jne. mutta olkoot, helpommalla pääsen, kun annan hetken tutkia, kun ei tuo into ja mielenkiinto vielä noilla pienillä pitkään kestä. Ja onpa minulla ässäkin hihassa, jos räpeltäminen ei kiinnosta minua, niin lipaisen pikku pikku märän pusun poskelle, niin johan loppuu se räplääminen, niin pääsen kuin koira veräsjästä tilanteesta karkuun. Yleensä kuitenkin annan ipanoiden laittaa minut solmuun, jos tahtovat. On niiden kanssa kiva touhuta!

Hitsi, mutta on niistä pikku ipanoistakin välillä hätä. Minähän tykkäisin, että oma laumani pysyisi koossa koko aika tässä lähettyvilläni, eikä ne säntäilisi milloin minnekin, käyvät muka töissä ja päivähoidossa. Viime keväänä ja alkukesästä isommat lapsista sai luvan alkaa ulkoilemaan omalla pihalla ilman että joku on heidän kanssaan ulkona. Sehän oli tyyten uutta minulle ja alkuun en meinannutkaan uskoa, että äippä saattoi laskea noin vastuuttomasti osan laumastani ulos ilman vartiointia. Äippä kyllä rauhoitteli aina vahtivansa itse pentunsa, mutta en minä ihan voinut vahtimatta olla. Alkuun säntäilinkin sisälle ja ulos (parvekkeelle) tarkastamaan, että onhan kaikki hyvin, ennen kuin opin todellakin luottamaan, että äippä kyllä hoitaa homman kotiin. Huh, oli se vaan aika puuhaa.

Tämä uusi pesä on oikein mukava. Olenkin kotiutunut tänne loistavasti tuon muun porukan kanssa, vaikkei edellisessäkään ollut mitään vikaa. Tässä uudessa asunnossa on kuitenkin se ihanuus, että heti kun ovesta menee ulos, pääseekin pihalle suorilla, eikä tarvistse mitään hissi- tai rappurallia pitää. Tai no rappuja joutuu kyllä kulkemaan edelleen, mutta se on pientä entiseen nähden. Sen lisäksi tässä on vieressä heti metsää, joten hotelli helpotuskaan ei ole kaukana. Olenpa joskus yön pimeinä tunteina, kun mahani on kuralla ja olo karmea, että heti on ulos päästävä, käynyt muutaman kerran yksinkin ulkona. Olen sen verran luotto rouva jo, että sellaisen etuuden olen silloin tällöin ansainnut. Yleensä minulla onkin tuolloin niin kauhea hätä, että olen jo tulossa takaisin, ennen kuin unenpöpperöiset ihmiset ole edes saaneet ulkovaatteita päälleen, kun minä olen tulossa takaisin. Kaipa ne on todenneetkin, että yöllä tässä lähistöllä ei liiku juuri ketään, että voin tehdä noin, vaikka en saisi niin tehdäkään edes yöaikaan.

Täällä on myös ihana iso parveke, jossa minä kevätauringon alkaessa lämmittämään aloinkin viettää aikaani enemmän ja enemmän ja kesällä helteellä melkein asuinkin parvekkeella, jos sinne ei suoraan paistanut aurinko. Helteiden aikaan aivan kuumimpaan aikaan parveke olikin vähän liian kuuma, jos ei tuuli yhtään viilentänyt. Päätettyäni siirtää luuni kesämajaan alkukeväästä siirsi äippä minun patjan parvekkeen arkun päälle, jonka päällä olikin kiva makoilla ja kesän tullen, sain myös vesikupin parvekkeelle, kun vesi pysyi sulana. Ai niitä lomapäiviä! Monta kertaa en edes kehdannut tulla sisälle, kun muut lähtivät jonnekin, vaan jäin parvekkeelle paistattamaan päivääni ilman huolen häivää. Ja mikä noista ihmisista on ollut huvittavinta, että minä valpasvahtikoira en edes viitsinyt silmääni räpsäyttää parvekkeella pomppiville linnuille, jotka parhaillaan melkein kuonolleni tulevat. Tulkoot, oravalle voin jo kyydit antaa, jos tupsuhäntänsä yhtä aikaa minun kanssa parvekkeelle tuo.

Syksyllä minä täytinkin jo kuusi vuotta ja toki herkuin syntymäpäiväni jälleen muistettiin, mutta ikä tuo myös vaivoja tullessaan. Tosin jo ennen syntymä päivääni minulla mitä ilmeisimmin asitusvammasta johtuen tuli takakäpälät todella kipeiksi. Liikkumiseni oli todella kankeaa ja asennon vaihdot piti tehdä kelaten, enkä kärsinyt juuri lainkaan hypätä. Tassukrempan takia jouduinkin lääkäriin näytille, mutta testeissä ei tullut mitään vakavaa onneksi esille. Lääkäri tuikkasi tuolloin minulle kipulääkettä piikillä ja äippä jatkoi lääkitsemistä tabletteina kotona. Alkuun näyttikin, että tassut ei juuri tulehduskipulääkkeillä parane, mutta kyllä kuuri sittenkin tehosi. Pikku hiljaa tassut palautui ennalleen, eikä vaivasta tällä hetkellä ole tietoakaan.

Syksy toi tullessaan myös suru-uutisia, kun mummolan koira nelikosta, johon itsekin kuulun yksi on nyt poissa. Lissulle tuli joku vaiva, joka alkoi näkyä käytöshäiriöinä meitä muita kohtaan ja kärjistyen eräänä syyspäivänä tassurysyksi, jolloin ihmiset olivat todenneet, että ainoa vaihtoehto on päästää Lissu kärsimyksistään autuaammille haukkumaille. Niinpä meitä on nykyään mummolassa kirmailemassa minun lisäkseni Eetu ja Senni ja aika usein me nähdään täälläkin minun pesälläni.

Tässä lyhykäisyydessään kuulumisiani kuluneelta vuodelta. En uskalla luvata mitään, kuinka usein käyn tassuineni napsuttelemassa kuulumisia tänne, mutta yritän kuitenkin silloin tällöin joskus jopa kuvien kera. Välillä vain vuorokaudessa loppuu tunnit kesken ja kun rauhallinen hetki tulee, sammun kuin saunalyhty sohvalle. Niinpä toivottelen kaikille hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta! Huiskauttakaamme häntää, kun tavataan!